Värit ja värioppi on ehtymätön aihe kuvataiteen maailmassa. Valon määrä vaikuttaa siihen, miten näemme värit. Eri vuorokauden- ja vuodenaikana sama väri voi näyttää ihan erilaiselta.
Mitä väri sitten on? Nykysuomen sanakirja määrittää värin seuraavasti: Esineestä, aineesta tms. säteilevän tai heijastuvan valon aallonpituudesta riippuva näköaistimuksena havaittava ominaisuus.
Puhutaan, että taiteilijoilla on oma paletti. Se tarkoittaa sitä, että he käyttävät töissään samoja tai saman sävyisiä värejä. Niistä voidaan tunnistaa, kuka taulun on maalannut ja jopa milloin taiteilija on sen tehnyt. Taiteilijan väripaletti voi myös muuttua iän mukana.
Hyvä esimerkki tunnistettavasta taiteilijasta värin perusteella on Helena Schjerfbeck, joka käytti töissään tiettyä punaista.
Lämpimiä ja kylmiä värejä
Taidekoululaiset harjoittelivat lämpimien ja kylmien värien tunnistamista ja sekoittamista. Pohdittiin myös sitä, että minkälaiset muodot voisivat kuvata näitä värejä.
Lämpimistä väreistä mieleen tuli aurinko ja sen pyöreä muoto. Paperille piirrettiin yhtenäistä pyöreää muotoa ja viivojen väliin jäävät alueet maalattiin keltaisen, oranssin ja punaisen eri sävyillä.
Kylmiä värejä varten piirrettiin kulmikkaita muotoja yhtenäisellä viivalla. Kylmä sininen löytyykin valmiina värinapeista, mutta violetin ja vihreän sekoittamista varten kokoonnuttiin tutkimaan luokassa olevaa väriympyrää.
Nuoremmat taidekoululaiset tekivät työn vesiväreillä valkoiselle paperille ja vanhempien ryhmä peiteväreillä mustalle paperille. Maalattavat alueet olivat erikokoisia ja niissä olikin hyvä harjoitella eri paksuisten ja muotoisten siveltimien käyttöä. Veden käytössä ja siinä missä järjestyksessä alueita maalaa, piti myös olla tarkkana, jotta värialueet eivät sekoittuisi.
