INFOTAULU

Tervetuloa aloittamaan Taidekoulun lukuvuotta 2020-2021!

Taidekoulun kokoontumisajat ja ryhmien tarkemmat tavoitteet löytyvät osoitteesta: www.somero-opisto.fi/kasvatus-ja-koulutus/somero-opisto/taidekoulu


maanantai 8. huhtikuuta 2013

Valmista tulee

Lukuvuosi on edennyt jo niin pitkälle, että seuraavana viikonloppuna on Taidekoulun kevätnäyttely Aholassa. Näyttelyn rakentamisessa ovat tänä vuonna mukana viidennen vuoden oppilaat.

Pönttötuolit valmistuvat
Tuolien valmistaminen olikin aika haastava urakka niin oppilaille kuin opettajallekin, mutta nyt kun muutama koeistunta on tehty, tuolit on havaittu ihan hyviksi niin istumiseen kuin säilyttämiseenkin.
 

Aurinkovärjäystä ilman aurinkoa
Istuinosan vaneri pehmustettiin ensin superlonilla ja dagronvanulle ja sen päälle tehtiin aurinkovärjäyksellä varsinainen verhoilukangas. Värjäyksen nimi on sikäli harhaanjohtava, että siinä ei tarvita aurinkoa. Tekniikka perustuu siihen, että kun kangas rypistetään ja jätetään kuivumaan tasolle. Kankaan kuivuessa väri pakenee harjakohtiin ja ne tulevat voimakkaamman värisiksi. Samalla tekniikalla saadaan myös aikaiseksi selvärajaisia kuvioita, kun värjätylle kankaalle asetetaan esimerkiksi softiksesta leikattuja kuvioita tai vaikka kirjaimia. Silloin väri pakenee kuvioiden alta ja ne kohdat tulevat vaaleammaksi.
Puuosat käsiteltiin Osmo color vahalla joko kirsikan tai eebenpuun väriseksi.

Korut telineeseen
Kolmannen vuoden oppilaat tekivät teknisentyön osuudessa telineen, johon voi ripustaa koruja tai vaikka avaimia. Korutelineelle onkin tarvetta, koska jo syksyllä alettiin virkata sormivirkkauksella helmiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti