INFOTAULU

Tervetuloa aloittamaan Taidekoulun lukuvuotta 2020-2021!

Taidekoulun kokoontumisajat ja ryhmien tarkemmat tavoitteet löytyvät osoitteesta: www.somero-opisto.fi/kasvatus-ja-koulutus/somero-opisto/taidekoulu


keskiviikko 6. elokuuta 2014

LUKUVUODEN 2014-2015 TEEMA

Taidekoulun teemana tänä lukuvuonna on Wolfgang Amadeus Mozartin säveltämä Taikahuilu. 
Teemoja valittaessa on keskitytty löytämään lapsille ja nuorille soveltuva, monitahoisesti käsiteltävä sekä yleissivistävä klassikkoteos. Taikahuilu on fantasiakertomus hyvän ja pahan taistelusta sekä ihmisen henkisestä kasvusta. Tarinassa Tamino lähtee pelastamaan Yönkuningattaren tytärtä Paminoa. Apuna matkalla on sulosävelmiä soittava taikahuilu sekä lintuhahmo Papageno. He kohtaavat matkallansa vaarallisia seikkailuja ja hupaisia käänteitä. Teos on valmistunut 1700 -luvun lopulla ja sitä on verrattu tämän päivän Harry Potterin kaltaiseen fantasiatarinaan. Taidekoulu liittää opetussuunnitelman ja Taikahuilu -teeman yhteen ja lähtee ideoimaan ikäkaudelle soveltuvia, taianomaisia taideteoksia. Lukuvuoden teema huipentuu keväällä 2015 poikkitaiteelliseen avajaistapahtumaan, yhdessä Lounais-Hämeen musiikkiopiston ja yläkoulun 8 -luokan valinnaisryhmän oppilaiden kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti