INFOTAULU

Tervetuloa aloittamaan Taidekoulun lukuvuotta 2020-2021!

Taidekoulun kokoontumisajat ja ryhmien tarkemmat tavoitteet löytyvät osoitteesta: www.somero-opisto.fi/kasvatus-ja-koulutus/somero-opisto/taidekoulu


lauantai 7. huhtikuuta 2012

Halosen "Huviretki"


Aiheena ihminen ja pukeutuminen
Lukuvuoden aikana taidekoulun kaikissa ryhmissä on lähestytty vuoden teemaa ”Iloa iholla” tekemällä monenlaisia töitä, jotka liittyvät ihmiseen, vaateisiin ja pukeutumiseen.

Nuorimmat aloittivat syksyllä jäljentämällä omat kätensä paperille. Myöhemmin he piirsivät iloisia ja surullisia ilmeitä sormilla painettuihin väripisteisiin. Kakkosvuoden ryhmä maalasi mielipuseronsa oikeankokoisena ja ripusti ne pyykkinarulle kuivumaan. Neljännen vuoden ryhmä piirsi hattuja ja teki ideataulun puserosta, joka sitten toteutettiin piirtämällä ja maalaamalla käyttäen myös frontage-tekniikkaa.

Yhteisiäkin teemoja on ollut. Vanhempien ryhmät ovat tehneet piirtämisharjoituksia käsistä ja kasvoista. Erilaisia laukkuja piirrettiin myös ja se olikin vaikeaa saada sormet taipumaan oikein laukun sangan ympärille.   

Taidekuvaa jäljentämään

Valitsin Pekka Halosen Huviretki maalauksen jäljentämistyön kohteeksi, koska siinä on paljon eri-ikäisiä ihmisiä tapahtumarikkaassa ja tunnelmallisessa hetkessä.
Työ aloitettiin tutustumalla maalaukseen ja valitsemalla ihmisryhmät, jotka sitten jäljennettiin lyijykynälle maalausalustalle. Vanhemmat tekivät työn akryyliväreillä valmiille maalauspohjalle ja nuoremmat käyttivät akvarellipaperia vesiväreillä toteutettavassa työssä.

Oppilaiden luonteet tulivat voimakkaasti esille työskentelyn yhteydessä. Toinen piirsi lyijykynäluonnoksen ”sinnepäin” ja toinen teki tämän saman vaiheen pikkutarkasti ja ajan kanssa.
Maalaustelineen ääressä

Ennenkin olen huomannut, että maalaustelineillä on ”rauhoittava” vaikutus. Omaan työhönsä ja värien sekoittamiseen keskittyneet oppilaat saattoivat olla pitkiä aikoja hiiren hiljaa.
 

Akryyliväreillä maalaus on toisaalta helppoa siinä suhteessa, että edellisen värin päälle voidaan aina maalata uusi väri. Vesivärityössä korjaaminen harvemmin onnistuu.



Taidemaalari Pekka Halosen Huviretki (1907) tilattiin taiteilijalta aikoinaan helsinkiläisen kansakoulun voimistelu- ja juhlasaliin. Sommitelman lyyrinen tunnelma tuo mieleen lapsuuden ikuisesti lämpimän kesän. Maalaus on nykyään Helsingin kaupungintalon ala-aulan toisen suuren seinän kiintopisteenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti